BACK TO SCHOOL

Instagramin puolella seuraavat tietävätkin jo, että palasin lähes kolmen vuoden tauon jälkeen koulun penkille. Ja vitsit kuinka kivaa! Voin kirjoitella myöhemmin lisää ensimmäisestä yliopistoviikosta, mutta nyt itse aiheeseen.  Parit viimevuodet on vierähtänyt lähinnä kotona ja töissä, joten vaatekaapista päälle on valikoitunut lähinnä treenivaatteita ja kotiasuja. Koulun alku innosti taas ihan uudella tavalla miettimään pukeutumista (vaikka joo, mietin sitä kyllä muutenkin aika paljon). Ja hei, sanokaa ettei ole väärin laittaa tässä kohtaa jo mukaan yhtä talvitakkia.

Syksyisin kaipaan vaatekaappiini vähän värikkäämpiä neuleita, perus farkkuja, tennareita ja nilkkurit. Erilaisia takkeja ei voi Suomen sääoloissa olla liikaa. Iso farkkutakki ja puffer-takki olisi mun ostoslistan kärjessä. Nakedin uudella Heat paletilla aion taikoa taitojeni puitteissa syksyn sävyihin sopivia silmämeikkejä ja onhan koululaisella oltava niin reppu kuin isompi koululaukkukin. Itseasiassa tänään kävin jo Zarasta hakemassa tuon mustan laukun ja se on kyllä juuri opiskelijalle tai muuten läppäriä mukanaan kantavalle täydellisesti suunniteltu. 

Onko siellä muita joille koulun alku meinaa sitä että vaatekaappiin saa hankkia uusia syysjuttuja?


Ainiin! Lopuksi vielä halusin ilmoittaa, että loppuviikon aion pitää blogin puolella hiljaiseloa. Päivät kuluvat koulussa ja tutustumismenoissa aamusta yömyöhään ja perjantaina onkin sitten kauan odotetun muuton vuoro. Viikonloppuna haluan laittaa kotia kuntoon ja yhden työvuoronkin käyn tekemässä. Eli palaillaan ensiviikolla uudesta kodista uudella energialla! Ja muistakaahan ottaa tuolta oikealta sivupalkin yläosasta mun Snapchat ja Instagram seurantaan niin näette vähän mun loppuviikon sisältöä sitä kautta. Ihanaa viikkoa kaikille!

VIIKONLOPUN HERKKUSUOSITUS

Oletteko kuulleet Kolmen Kaverin Jäätelöstä? Monet varmasti ovat, koska onhan noita ihanan pirteitä oransseja purkkeja näkynyt kauppojen pakastehyllyssä jo jonkin aikaa. Ihana ystäväni toi minulle purkin vadelma & valkosuklaa jäätelö ja nyt mietinkin vain miksi en ole ostanut tätä jäätelöä aikaisemmin!? Maku oli aivan taivaallinen! 

Jos mennään ajassa taaksepäin muutama vuosi, söin jäätelöä lähes vuoden jokaisena päivänä. Jäätelö oli, ja on edelleen, mulle se herkku jota himoitsen eniten. Paljon erilaisia jäätelöitä on siis tullut maistettua, mutta tämä vei ehdottomasti parhaan jäätelön paikan. Kaiken lisäksi tuote on kotimainen ja makuvaihtoehtoja löytyy useita. Seuraavaksi haluan maistaa lakritsi ja valkosuklaa & suklaa + nougat-granola jäätelöitä. Eikö kuulostakkin hyvältä? Jos siis lauantai-illan (tai minkä tahansa muun päivän) herkku on vielä etsinnässä, tässä olisi erittäin hyvä vaihtoehto. 

Onko Kolmen Kaverin Jäätelöt teille tuttuja? Löytyykö teiltä joku lempparimaku tai mitä makua haluaisitte maistaa seuraavaksi?




KUNTOKESKUS MOTIVUS TURKU

8 yötä muuttoon!! Muuton myötä tuli eteen myös salin vaihtaminen. Halusin löytää salin, joka on lähellä kotia sekä koulua, jotta kynnys salille lähtemiseen olisi mahdollisimman pieni. Selasin netistä erilaisia vaihtoehtoja ja kyselin kavereilta kokemuksia. Eerikinkadulta löytyvä Motivus halusi tarjota minulle tutustumiskerran kuntosalille. Motivukselta löytyisi myös ryhmäliikuntoja, mutta tällä hetkellä salitreeni on se mun juttu. Tosin erilaiset kehonhuoltotunnit kiinnostaisivat myös. 

Odotukseni salin suhteen olivat aika korkealla, mutta yllätyin silti positiivisesti. Jopa niin positiivisesti, että päätin liittyä jäseneksi ja ostaa kolmen kuukauden salikortin saman tien. Tein pienen listan asioista, joihin olen kiinnittänyt huomiota nyt noin viikon ajan uudella salilla käyneenä. Iso suositus Turussa asuville tästä salista!




- Erillinen naisten sali, josta löytyy kaikki tarvittava. Minulle ei kovin suurta merkitystä ole sillä onko salilla miehiä vai naisia seuranani, mutta varmasti monen naisen mielestä mukavampi treenata vain naisten kesken. 

- Yllätyin kuinka rauhallinen sali voikaan olla! Tästä iso plussa!

- Pukuhuone oli erittäin tilava ja suihkutilat olivat isot ja erittäin siistit.

- Iloinen ja palvelualtis henkilökunta.

- Sisäpihalta löytyy tilaa pyörille, jotta pyörää ei tarvitse jättää vilkkaan kadun varteen ja pelätä pyörän katoamista.

- Sijainti on aivan super koulun ja kodin kannalta. Pyöräilen salille alle 5 minuuttia. 

- Vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa kaipaisin jotain laitetta mitä salilta ei löydy. Peilejä löytyy myös tarpeeksi! 

- Erilliset tilat venyttelyä varten niin yleisellä puolella kuin naisten salin puolellakin.



Millaisia kriteerejä teillä on salia valitessa? 

EPÄONNISTUNEET ASUKUVAT

Jos jotain blogin kirjoittamisesta olen oppinut, niin sen, että kuvia ottaessa on parempi vain ottaa muistikortti täyteen kuvia. Mikään ei meinaan ole inhottavampaa kuin todeta, että ei ole tarpeeksi julkaisukelpoista materiaalia. Tuuli ja liian kirkas auringonvalo ovat yleisiä ongelmia. Tuulisella säällä on ihan tuurista kiinni onko hiukset naamalla vai ei. Suora auringonvalo taas ylivalottaa kuvat, ja varsinkin kuvien vaaleat osat. Viimeisessä kuvassa tämä näkyy hyvin kenkien ylivalottumisena. Muiden blogeissa olen joskus törmännyt vastaaviin postauksiin ja niistä on ollut hauska lukea ja katsoa mikä kuvissa on bloggaajan itsensä mielestä vikana.


Tätä tuskin tarvitsee edes selittää. Jäätävän tuulen takia hiukset on silmissä ja suussa.. Onnistuneita asukuvia tästä asusta täällä.


Se klassinen silmät kiinni kuva. Onnistuneet kuvat löytyvät täältä.


Rajaus hieman pielessä ja ilmekkin on niin kyllästynyt ettei mitään rajaa. Lisää kuvia asusta löytyy täältä.


Ja taas on silmät kiinni... Lisää kuvia löytyy täältä.


Tässä puolestaan on ne mainitsemani ylivaloittuneet kengät. Kuvassa häiritsee myös taustalla oleva rappuralli, jonka siirsinkin kuvien ajaksi taustalta pois tämän tajutessani. Loput kuvat asusta löytyvät täältä.


PUNAISTA JA VAALEANPUNAISTA

Punaisen ja vaaleanpunaisen yhdistäminen on keväästä asti tasaisin väliajoin tullut vastaan somea selaillessa. Alkuun en ihan tiennyt mitä mieltä tästä trendistä olisin, mutta pian aloin lämpenemään ajatukselle. Vaatekaapista ei vain löytynyt sopivia vaatekappaleita tällaisen asun luomiseen. Kun päädyin tilaamaan Wishiltä nämä aivan ihanat vaaleanpunaiset pörrökengät, tiesin heti että haluan yhdistää ne johonkin tummanpunaiseen. Toimii mielestäni aika kivasti! 

Ainakin bloggaajat voivat varmasti yhtyä siihen, että usein kuvia koneelle ladatessa huomaa ettei hyviä kuvia olekaan niin paljoa kuin toivoisi. Tähän tietysti vaikuttaa myös itsekriittisyys ja perfektionismi aika paljon. Tällä kertaa kuitenkin ongelma oli päinvastainen, onnistuneita kuvia oli liiaksi. Jouduin jopa osan hyvistä kuvista jättämään postauksesta pois, jotta ei ihan ylilyönniksi menisi tämä kuvamäärä. Tällaisen ongelman kanssa painin mielelläni, hehe! 







Toppi - Vila // Farkut - Gina Tricot // Kello - Daniel Wellington // Kengät - Wish 



Mitä mieltä te olette punaisen ja vaaleanpunaisen yhdistämisestä samaan asuun?




TAKANA ONNISTUNUT KESÄ?

Halusin tai en, kesä alkaa pian vaihtumaan syksyyn. Kesän lopussa usein ihmiset pohtivat sitä oliko se kesä onnistunut ja täyttyivätkö kaikki odotukset. Mä oon hetken aikaa jo miettinyt tätä. Kesä oli ehdottomasti erilainen kuin odotin. Elämässä tapahtui paljon isoja muutoksia, joista osa oli odotettuja ja iloisia asioita ja osa taas yllättäviä ja ei niin iloisia. Kivoja asioita ja uusia kokemuksia on kertynyt kuitenkin niin paljon tähän kesään, että mielestäni kesä on ollut ehdottomasti onnistunut! 

Vaikka töitä on tullut tehtyä aika paljon, on ollut kiva löytää työpaikka jossa viihtyy ja jossa töitä saa jatkaa myös koulun ohella. Vapaapäivät on kulunut pitkälti kavereiden ja muuttoon liittyvien asioiden parissa. Ikeassa on tullut käytyä niin monta kertaa, etten pysy edes laskuissa mukana. Ja vielä on ainakin pari Ikea-reissua edessä. Eipä haittaa ollenkaan tätä sisustushullua! Kuvissa näkyvät boyfriend farkut ovat olleet tämänkin kesän käytetyimmät farkut, mutta nyt on kotiutunut myös kaksi paria farkkuja haastamaan nämä lempparihousut. Oon myös super innoissani, kun ruokailut ja treenit sujuvat taas hyvin ja tästä tulenkin kirjoittamaan pian lisää. 

Ja mitä olisikaan kesä ilman ystäviä! Tiedättekö sen tunteen kun tutustutte uuteen ihmiseen ja teillä synkkaa heti alusta alkaen niin hyvin, että tuntuu kuin olisitte tunteneet jo useamman vuoden? Meillä on Jennyn kanssa tosi samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja ajatukset asioista. Ihan mahtavaa saada näin ihana uusi ystävä!






RAVINTOLASUOSITUS TURUSTA: EL NAM

Kesä Turussa alkaa pikkuhiljaa loppumaan, mutta onneksi vuodenajan vaihtuessa kaupunki pysyy samana. Vaikka kovin kauaa en ole ehtinyt Turussa vielä majailemaan, halusin silti tulla heittämään teille yhden hyvän ravintolavinkin. Meksikolainen ravintola El Nam sijaitsee aivan keskustassa Yliopistonkadulla. Vastaavaan ravintolaan en ole törmännyt missään muualla, joten siksi tämä on noussut yhdeksi mun suosikkipaikoistani. 


El Nam toimii vähän samalla idealla kuin Subway. Voit itse koota annoksesi vaihe vaiheelta tai vaihtoehtoisesti valita valmiin annoksen listalta. Valittavana on burrito, soft tacos tai salaatti. Tämän lisäksi ateriaan kuuluu myös itse tehdyt nachot sekä hanajuoma. Plussaa myös siitä, että hanasta saa hakea juotavaa niin paljon kuin haluaa. Täytteitä löytyy niin paljon, että jokaisella kerralla on iskenyt hirveä valinnan vaikeus. Kertaakaan en myöskään ole pettynyt ruokaan. Niin herkullista! Iso suositus siis tälle paikalle! Toivottavasti vastaavia paikkoja saataisiin myös muihin kaupunkeihin pian.



Onko El Nam tuttu sinulle ennestään? Oletko sä löytänyt uusia lempiravintoloita kesän aikana?

15 KESÄKUVAA PUHELIMESTA



Kaunis aurinkoinen Naantali! Toivottavasti ehtisin vielä käymään tuolla syömässä ennekuin syksy tulee. // Ravintola Neråssa syötiin Jennyn kanssa kumpikin ensimmäistä kertaa terassilla tänä kesänä. Ja koska aurinko ei enää paistanut joen tuolle puolen, jouduttiin turvautumaan viltteihin. // Shop shop! // Kesäiset drinkit nautittiin äidin ja mummun kanssa kun sain alkukesästä heidät Turkuun vierailemaan<3 // Ihan turistina Tampereella. Kierrettiin kaikki Tampereen nähtävyydet, kun saatiin ystäväni Atlantin toiselta puolelta vieraaksi.


Golfia on tullut ehdittyä pelata harmittavan vähän.. Tavoite on päästä tällä viikolla ainakin kerran vielä pelaamaan! Toivottavasti syksyllä hyvät kelit jatkuvat pitkälle, jotta pääsen pelaamaan vielä monet kerrat!! // Myöhäisen illan leivonnat Nellin kanssa<3 // Kun paras kaveri tulee kylään, on hymy herkässä. // Mun treenimotivaatio on palannut takaisin entiselle tasolle ja oon siitä niin fiiliksissä! Parhautta on lämpöisten kesäiltojen lenkit tai porrastreenit. // Tavoitteena oli lukea ainakin yksi kirja kesän aikana ja pikkuhiljaa se tavoite edistyy. Vielä on kesää jäljellä eikö?


Löysin täydelliset ruokapöydän tuolit käytettynä ja säästin mukavasti rahaa. Nyt ne odottavat muuttoa parvekkeella malttamattomina. // Piknik Aurajoen rannassa Jennyn kanssa!<3 Meillä on niin paljon kivoja yhteisiä suunnitelmia. Malttamattomana haluaisin jo päästä niistä kertomaan täälläkin, mutta kaikki aikanaan. // Testasin somessa paljon esillä ollutta Noccon juotavaa ja yllätyin positiivisesti! Seuraavaksi testiin jokin toinen maku. // Aikaisemmin puhuin Wishistä ostetusta kesämekosta. Nyt postilaatikosta tipahti ihanat karvaläpsyttimet. Olen aivan ihastunut noihin!<3 Mutta viikonloppuna mun pikkuveli ja isä olivat sitä mieltä, että en noilla saisi kotoa poistua. :D Miehet! Right? // Pikameikki naamaan ja kavereita moikkaamaan. Olen maailman huonoin meikkaaja ja mitään erikoista harvemmin uskallan yrittää. Hyvä puoli tässä on se, että meikkaamiseen mulla ei kauheasti aikaa kulu koskaan.

LEMPPARIKENGÄT

Converset löyty aikaisemmin mun jalasta useasti, mutta sen jälkeen kun Adidaksen Stan Smith -tennarit saapuivat täydentämään mun kenkäkokoelmaa on Converset jäänyt ihan kokonaan kaapin perälle. Ehkä mun asukuvistakin on huomannut, että olen ehkä hieman hulluna näihin kenkiin. Nämä menee melkein asun kuin asun kanssa ja ovat niin mukavat jalassa! Ainut miinus tulee valkoisesta väristä, mutta kyllähän sitä jokaisen tytön kaapista pitää yksi pari valkoisia tennareita löytyä. Eikö? 

Löytyykö teiltä jotkut luottokengät jotka toimivat asun kuin asun kanssa? 



KUULUMISET KIIREEN KESKELTÄ


Miten sitä aika taas meneekään niin kovaa vauhtia! Mun piti tulla jo perjantaina kirjottelemaan mun viikonlopun suunnitelmia, mutta en vain ole yksinkertaisesti ehtinyt istumaan koneen ääreen. Käykö muillekin usein näin? Tulin perjantaina illalla Tampereelle ja ohjelmaa tosiaan on riittänyt jopa liiaksi. Viikon viimeinen salitreeni, ikea-reissu, sopivan sängyn metsästystä (ja vihdoinkin se myös löytyi), useampi tunti muuttolaatikoiden pakkausta, yleisurheilun katselua telkkarista kavereiden kanssa. Tänään toivottavasti saan pakkaukset loppuun ja ajattelin suunnata tuonne ulos sateeseen treenaamaan. 

Mitä teidän viikonloppuun kuuluu? :)


DECOR WANTIES

30 yötä muuttoon! Kuinka innoissaan voikaan olla siitä että saa pakata koko omaisuuden laatikoihin ja sen jälkeen purkaa ne samat laatikot toisessa paikassa? Vastaus on erittäin innoissaan! Sisustusideoita pursuaa päässä aivan järjettömästi. Ongelmaksi varmaan tulee se, että 33 neliöön ei saa kaikkia ideoita mahtumaan. Varsinkaan kun haluaa pitää yleisilmeen minimalistisena ja yksinkertaisena. Sisustus tulee olemaan pitkälti valkoista ja mustaa. Kasveilla ajattelin tuoda hieman väriä sisälle sekä parvekkeelle. Ja tuo sohva! Olen aivan korviani myöten rakastunut tuohon sohvaan! Tosin haaveilen kuvan sohvasta divaaniosalla. Onneksi meneillään on paljon kivoja juttuja, joten en ehdi laskemaan aikaa muuttoon jatkuvasti. Hauska nähdä tuleeko mun yksiöstä löytymään mitään tässä kollaasissa näkyviä juttuja, vai ehtiikö mieli jo tässäkin välissä muuttumaan.