LUONTEELTAAN MIELLYTTÄJÄ

Välillä tekstin aikaansaaminen on tosi vaikeaa, varsinkin jos kyseessä on syvällisempi tai henkilökohtaisempi aihe. Tämän postauksen aihe on ollut mulla mielessä jo pari viikkoa. Tekstikenttä on ollut auki jo useampana päivänä, mutta yhtäkään lausetta en ole saanut aikaiseksi. Aihe on mulle aika arka ja toivon että saatte mun ajatuksista jotain selkoa. 

Olen aina ollut tosi kiltti lapsi ja teinivuodetkin oli mulla suhteellisen rauhalliset. Olen aina noudattanut kotiintuloaikoja, hoitanut koulujutut tunnollisesti ja tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Jossain kohdassa kuitenkin huomasin että en ole pelkästään kiltti vaan haluan alitajuisesti miellyttää muita. Miellyttämisen tarve kohdistuu lähinnä mun läheisimpiin ihmisiin, kuten vanhempiin ja poikaystävään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö mulla olisi omia mielipiteitä ja vahvojakin sellaisia. Näitä mielipiteitä on vain välillä vaikea ilmaista tärkeille ihmisille jotka ovat asiasta eri mieltä kanssani.


Usein käy niin, että toimin jossakin tilanteessa eri tavalla kuin haluaisin tai myötäilen keskustelussa, vaikka olisinkin eri mieltä. Tällaisten tilanteiden jälkeen usein mietin itsekseni miksi teen näin ja harmistun kun en ole osannut ilmaista itseäni niin kuin haluaisin. Jälkeen päin en myöskään osaa oikaista asiaa toiselle ihmiselle vaan annan asian olla. Kun ihminen ei pysty ilmaisemaan itseään niin kuin haluaisi tulee ahdistunut olo. Paha olo kasvaa pikkuhiljaa isommaksi ja jossain kohdassa sitä räjähtää. 

Muutama vuosi sitten kun kävin lukiota ja treenasin jäähallilla kuusi kertaa viikossa, sain yhtenä iltana kamalan itkukohtauksen koska olin niin väsynyt. Halusin suorittaa koulun mahdollisimman hyvin, jotta opettajat eivät pettyisi ja treeneistä ei voinut olla pois, jotta valmentaja ei pettyisi. Tässä kohdassa äitini oli puututtava peliin ja todettava että nyt otetaan vähän taukoa harjoituksista. 

Kun luonteesta löytyy perfektionismin piireteitä miellyttämisentarpeen lisäksi on yhdistelmä aika raskas. Kun pomo soittaa töistä pääsenkö tekemään ylimääreisen vuoron en osaa sanoa ei. Sen lisäksi että pyrin tekemään aina kaiken mitä muut minulta pyytävät, pyrin tekemään ne täydellisesti. En salli itseni tehdä virheitä ja kaikessa pitäisi olla heti hyvä. 


Ihminen jolla on tarve miellyttää muita kantaa sisällään aikamoista taakkaa. Monien on ehkä vaikea ymmärtää, miten on niin vaikeaa ilmaista esimerkiksi omia haluja ja tarpeita läheisille, mutta niin se vaan on. Miellyttäminen on henkisesti rankkaa ja voin omalta kohdalta sanoa, että monet itkut on tullut väännettyä kun omia ajatuksia ei vaan saa toiselle sanottua suoraan. 

Viimeisen kuukauden aikana olen kamppaillut tämän "ongelman" kanssa lähes päivittäin. Yritän tehdä töitä tämän eteen, jotta saisin paremmin ilmaistua ajatuksiani. Pinttyneitä tapoja on kuitenkin vaikea lähteä muuttamaan. Asian tiedostaminen kuitenkin helpottaa huomattavasti, kun välillä osaa pysähtyä miettimään mitä mä ihan oikeasti haluan. 

4 comments :

  1. Kuulostaa tutulta! Mulla tota esiintyi varsinkin nuorempana, mutta nyt ihan parin kolmen viime vuoden sisällä oon oppinut pitämään itseänikin tärkeänä ja huomioimaan omatkin toiveeni. Oon oppinut sanomaan suorempaan omat ajatukseni, ja oon pirun ylpeä itsestäni sen takia.

    Muutos vie aikaa ja omia voimia myös, mutta on se arvoista. Ja hei toi on hyvä alku että tiedostaa ongelman, koska tiedostamatta ongelmaa sitä ei voi korjata. Mee pienillä askeleilla eteenpäin, niin kyllä kehitystä alkaa tapahtua! Mutta silti muista, että kiltteys ja miellyttämishalu on myös samalla hyvä asia, siitä ei tarvitse päästä missään nimessä kokonaan eroon.

    Tsemppiä<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla Elli, että olet oppinut sanomaan ajatuksiasi suoraan. :) pienillä askeleilla olenkin ajatellut lähteä liikkeelle. Kaikki muutos lähtee pienistä askeleista:) Kiitos kovasti Elli tsemppaavasta viestistä<3

      Delete
  2. Selailin sun blogia läpi ja siis hitto kuin upeita kuvia sulla on! <3 liityin lukijaksi, haluun nähdä ja lukee lisää :)

    http://taruanuelina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kuinka kiva kuulla! <3 Harmi vain kun viimeaikoina en ole pystynyt postaamaan henkilökohtaisista syistä. Onneksi asiaan on tulossa muutos hyvin pian!

      Delete